Lukupiiri: Hyvä ja paha ruoka

Uuden vuoden alkajaisiksi lukupiirissä 15.1. puitiin Tuija Monosen ja Tiina Silvastin toimittamaa kirjaa Hyvä ja paha ruoka (Gaudeamus 2012). Kirjan takakansi lupaa kunnianhimoisesti läpileikkausta ajankohtaisesta ruokakeskustelusta. Aiheiden kirjo onkin hengästyttävä: globaali ruokakriisi, terveysvaikutteiset elintarvikkeet, suomalaisten kuluttajien luottamus kotieläintuotantoon, skottiviskin kulttuurinen olemus…

Enemmän kuin yhtenäinen tietopaketti tai oppikirja teos on kokoelma näkökulmia ruoan tuotantoon ja kuluttamiseen. Esimerkiksi geenitekniikan käyttöä ruoantuotannossa kritisoidaan varsin yksipuolisesti. Vaikka olen luvun kirjoittaneen Liisa Kuusipalon kanssa samaa mieltä siitä, että geenimuunneltujen eliöiden käytössä riskit ovat hyötyjä suuremmat, aiheen uskottavaa käsittelyä olisi tukenut, että myös geenitekniikan kannattajat olisivat saaneet puheenvuoron.

Kirjan kenties yllättävin aihe oli Suomen kriisiajan ruokahuolto, jota käsittelevän luvun olivat kirjoittaneet Kaija Rautavirta ja Antti Ahlström. Mielestäni aihepiiri on jäänyt ruokakeskustelussa vähäiselle huomiolle. Kirjoittajien mukaan nyky-Suomessa kriisiajan ruokahuollon keskeisiä uhkia ovat ihmisten osaamattomuus ja etääntyminen ruoasta. Maaseudun yksinäisen vanhuksen sijaan kaupunkilainen uusavuton saattaa kuulua riskiryhmään ruokahuollon häiriintyessä. Nykyajan moniportaiset elintarvikejärjestelmät ovat riskialttiita, koska häiriöt voivat iskeä järjestelmän mihin tahansa osaan. Ruokahuollon kriisissä ei välttämättä ole kyse maataloustuotteiden loppumisesta, vaan esimerkiksi siitä, ettei esikäsiteltyjä elintarvikkeita saada toimitettua laitosruokaloille.

Ruokakeskustelun vangitseminen pariin sataan sivuun lienee mahdoton tehtävä, niin lukemattomissa aihepiireissä, aloilla ja tasoilla keskustelu liikkuu. Hyvä ja paha ruoka on silti ajatuksia herättävä kirja. Se auttaa ymmärtämään, mikä valtava vaikutusten vyyhti ja näkökulmien moninaisuus ruokaan kietoutuu.