Ruokaturvaajat-juttusarjan vastauksia

Vuonna 2016 Ruoan Tulevaisuuden sivuilla tutustutaan yhdistyksen aktiiveihin ja muihin nuoriin ruokajärjestelmän rakentajiin. Lue juttusarjasta enemmän täältä. Juttusarjan ensimmäiset vastaukset näet alla.

1. Marjaana Toivonen

o Kuka olet ja mitä teet?

Olen Marjaana Toivonen, agroekologian tohtorikoulutettava Helsingin yliopistolla. Tutkin keinoja lisätä maatalousympäristön monimuotoisuutta ja ekosysteemipalveluita. Ruoan tulevaisuus ry:n sihteeri.

o Mitä kiinnostavaa tai lupaavaa on parhaillaan kehitteillä ruokaan tai ruokajärjestelmään liittyen?

Halu kehittää maatalouden ympäristötukea tulosperusteiseen suuntaan on lisääntynyt Euroopassa. Myös Suomessa on käynnistetty tähän liittyvää tutkimusta. Perinteisesti ympäristötukea on maksettu viljely- tai hoitotoimenpiteiden perusteella. Tulosperusteisessa tukimallissa tuki perustuisi saavutettuun ympäristöhyötyyn: viljelijälle annettaisiin nykyistä enemmän vapautta päättää maidensa hoidosta, ja ympäristötuen määrä nousisi asteittain tulosten – esimerkiksi harvinaistuneiden kasvilajien esiintymisen – perusteella. Tulosperusteisuus ohjaisi ympäristötuen nykyistä paremmin oikeasti tärkeisiin kohteisiin ja kannustaisi tiloja kehittämään ympäristönhoitoa entisestään. Uuden tukimallin luominen ei ole helppo tehtävä, mutta uskon sen olevan vaivan arvoista.

o Mitä ruokaa olet viimeksi syönyt, laittanut tai kasvattanut?

Kesällä osallistuin mökillä monenlaisten kasvien kasvattamiseen. Vanhasta puutarhasta löytää vuodesta toiseen uusia puolia. Syksyllä keksimme kaivaa piparjuuria kaivon kulmalta. Yleensä olen vain ihaillut komeaa kasvia.

2. Sari Kinnula

o Kuka olet ja mitä teet?

Olen Sari Kinnula. Tällä hetkellä työskentelen Maataloustieteiden laitoksella erilaisten lannoituskokeiden parissa. Ruoan tulevaisuus ry:n puheenjohtaja.

o Mitä kiinnostavaa tai lupaavaa on parhaillaan kehitteillä ruokaan tai ruokajärjestelmään liittyen?

Uudet innovaatiot ruokaan liittyen, kuten Nyhtökaura, hyönteiset ihmisten ruoaksi ja eläinten rehuksi, härkäpapupasta.

o Mitä ruokaa olet viimeksi syönyt, laittanut tai kasvattanut?

Tein juuri saaristolaisleipää ja pinaatti-vuohenjuustopastaa härkäpapupastasta.

3. Niina Kangas

o Kuka olet ja mitä teet?

Olen Niina Kangas. Työskentelen asiantuntijatehtävissä puutarha-alalla. Mehiläiset ovat lähellä sydäntäni ja harrastan mehiläistarhausta kaupungissa. Ruoan tulevaisuus ry:n hallituksen jäsen.

o Mitä kiinnostavaa tai lupaavaa on parhaillaan kehitteillä ruokaan tai ruokajärjestelmään liittyen?

Hyönteisten läpilyömistä ihmisten ja eläintenkin proteiinilähteenä on mielenkiintoista seurata. Lisäksi kuulostelen tarkalla korvalla erilaisten biologisten kasvinsuojelumenetelmien kehittymistä.

o Mitä ruokaa olet viimeksi syönyt, laittanut tai kasvattanut?

Tein pitkästä aikaa uuniruokaa ja vielä kauan kaipaamistani perunoista. Sipulia, perunaa ja porkkanaa paistinpannun kautta uunivuokaan. Sekaan papuja, mausteita ja kaurakermaa. Päälle vielä juustokannikka raastettuna.

One thought on “Ruokaturvaajat-juttusarjan vastauksia